Meillä on kaksi kotia ja se on mahtavaa! Oikeastaan voisi sanoa, että tämä kahden kodin taktiikka pelasti suhteemme, toi takaisin huikean intohimon roihun, villin seksin ja sen, että saamme aikaa ihan vain kaksistaan, ilman lapsia. Ja se on todella tärkeää suhteessa! Kun suhteessa on lapsia molemmilla tai olipa ydinperhe, niin aikuisten kahdenkeskinen aika ei olekkaan enää itsestäänselvyys.
Kerron tässä ensin pienen taustatarinan: Yritimme toki asua yhdessä, mutta suoraan sanottuna se oli hirveää helvettiä, josta kaikki osapuolet kärsivät ja pahasti. Tässä yhteiskunnassa tuntuu olevan se normaali ja ihanne, että kun löydät kumppanin muutat hänen kanssa yhteen ja se on hyvän suhteen määritelmä, kun on omakotitalo, asuntolaina, farmari auto, lapset ja lemmikki. Jep jep. En ollut ikinä tätä ”ihanaa idylliä” kokenut, vaikka olin jo nuorena päättänyt, että minä en moiseen lähde, niin silti silloin tällöin ajatus kävi haikeana mielessä. Saanko koskaan tuota kokea? Kun tapasin mieheni parissa kuukaudessa tuli jo fiilis, tuon miehen kanssa haluan asua yhdessä, jakaa elämäni, perustaa perheen ja saada vauvan. Tällaista tunnetta EI IKINÄ ennen ole minulle tullut! Enkä ole tiennyt, mistä ihmiset puhuvat, kun tuota tunnetta kuvailevat. Olen aina nähnyt itseni yksin, elämässä itsenäistä elämää, yhden lapsen kanssa, kaupungin keskustassa jugendtalossa, ehkä pieni puudeli voisi olla käsilaukussa.
Noniin, kun aloimme seurustella tämä tunne tuli. Olin aivan päästäni pyörällä, että mitä minulle on tapahtunut!? Yhtäkkiä minusta oli tullut pehmo, jolla oli ruusunpunaiset silmälasit! Oikeasti en ole lainkaan sellainen tyyppi! En osannut edes kävellä käsi kädessä tai mitään muutakaan romanttista. (Harjoittelimme ekoilla treffeillä käsi kädessä kävelyä metsässä, missä kukaan ei varmasti näe. Honey otti minua kädestä kiinni ja olin aivan jäykkänä, enkä tiennyt miten tässä ollaan! Nykyään käsi kädessä kävely on ihanaa! ja jopa minä saatan tehdä siihen aloitteen.)
Muutaman kuukauden seurustelun jälkeen esittelin honeyn lapselleni, se tuntui hyvältä ja luonnolliselta. Olin aiemmin miettinyt, että pitää seurustella tosi pitkään, että voi lasta siihen kuvioon ottaa. ” siinä oli kyllä aika kivat energiat! Kyllä mä tykkään J:sta!” Minime totesi ensitapaamisen jälkeen. Sitten vietimmekin jo joulua yhdessä (meidät ekat treffit oli lokakuussa) ja keväällä lähdimme laskettelulomalle ja kylpylään. Uskon vahvasti sielunperheeseen. Oma lasuudenperheeni on niin erikoinen kombo ja pirstaleina, etten ole koskaan tiennyt, mitä se ydinperhe oikein tarkoittaa. Olen löytänyt aikuisena itselleni sielunperheen ystävistäni ja tämä tuntuu myös vahvasti siltä meistä kaikista. Honey asui meillä joka toinen viikko lapsivapaillaan, teimme myös paljon lomamatkoja kolmisin. Nämä ovat olleet todella tärkeitä meille, olihan se jännittävää ja ihanaa kokea se perheloma vihdoin tässä iässä.
Mutta mennäänpä takaisin tähän asumisasiaan. Kun olimme asuneet vuoden päivät, niin että honey asui meillä joka toinen viikko, hän oli ollut lasten kanssa myös yökylässä, olimme viettänet aikaa erilaisilla kokoonpanoilla eri tavoin alkoi yhdessä asuminen nousta esiin. Jos olisi kuvioissa olisi ollut vain minun lapseni olisi ollut selvää muuttaa meille nopeastikin. Mutta kun on kaksi muuta lasta vuoroviikoin, piti miettiä, miten tämä kuvio saataisi toimimaan. Kun olin eronnut lapseni isästä olin vannonut, että ainakin 10 vuotta pitää mennä, ennen kuin suostun asumaan miehen kanssa! Oli kulunut 11 vuotta, kun pakkasin tavaroitamme. Omakotitalo oli 240 metrin päässä, johon olimme nyt kaikki muuttamassa. Olimme kuukausia tehneet suunnitelmaa tästä ja löytäneet ihanan ison 60-luvun omakotitalon. Olin muutosta innoissani ja samalla kauhuissani. En kuitenkaan antanut kauhun ja pelkojen olla esteenä, pitää kokeilla niistä huolimatta. Siellä minä sitten istuin, meidän isolla terassilla, johon aurinko paistoi niin kauniisti. Olin istuttanut punaisia pelargonioita sekä tehnyt pienen kasvimaan hiekkalaatikkoon, mansikat kasvovat omissa laatikoissa. Terasilla oli kolme grilliä, iso ruokailuryhmä, sohvakalusto, aurinkotuolit, koristeline… tilaa talossa oli reipas 200 neliötä, oli 2 suihkua, upea sauna, jossa oli kajarit lauteiden alla ja tunnelmavalot, minulla oma työhuone alakerrassa, keittiö oli valtava, sellainen josta olin aina haaveillut, pihassa oli farmari hybridi mersu ja pieni yaris kauppa-autona. Meitä oli 5 joka toinen viikko. Nythän minun pitäisi olla onnellinen, vain lemmikki puuttuu! Mutta olin pohjattoman uupunut, kiukkuinen ja onneton. Unettomat yöt, jatkuvat riidat, erilaiset tavat ja arjet… En minä tästä unelmoinut! Miten tässä kävikin näin!
En tiedä kuka saa oikeasti uusperheen toimimaan? Niin monta erilaista arkea kohtaa ja kun lapset ovat jo isompia on heillä omat rytmit, tavat jne. Toiset ovat asuneet 10 vuotta ydinperheenä, tottuneet sen jälkeen vuoroviikko asumiseen ja kahteen kotiin. Sitten minä ja lapseni, jotka elämme aivan jotain omaa rytmiä ja elämää ja olemme asuneet kaksin 11 vuotta. Tuohon 11 vuoteen on mahtunut monta muuttoa, koska en viihdy missään, etelän matkoja, äkkilähtöjä lomalle, talvella kuukausi Balilla jne. Minun epäsäännöllinen keikkatyö, johon minime on tottunut sekä se, että teen töitä myös kotona. Eli aivan ääripää siihen, mihin toiset lapset olivat tottuneet. Heidän vanhemmat ovat töissä ma-pe, 8-16, kesällä on se neljän viikon kesäloma, eikä kotona töitä tehty tai mihinkää etelään lähdetty 3 päivän varoajalla. Voin sanoa, että yritimme kaikkemme kaikin tavoin. Annoin vuoden mahdollisuuden tälle. Vanha Sohvi olisi jo pakannut tavaransa ja häipynyt Espanjaa ilman ennakkoilmoitusta ja postannut vain kuvan someen sieltä, mutta nyt halusin todella yrittää. Vuoden jälkeen oli vain pakko luovuttaa, se mikä maksaa oman mielenterveyden ja hyvinvoinnin on aivan liian kallista. Sitäpaitsi kyllä se aika koittaa, kun voimme asua yhdessä kaksin, kun kaikki lapset ovat omillaan. Sitä odotellessa.
Asuimme 1,5 vuotta saman katon alla ja löysimme nopeasti uudet kodit. Olihan se haikeaa pakata taas tavarat ja muuttaa, mutta samalla oli niin helpottunut olo. ME teemme tämän yhdessä, koska haluamme olla yhdessä ja pelastaa parisuhteen. Jatkamalla yhdessä asumista ero tulee väistämättä ja sitä emme halua. Myös lapset kärsivät tässä. Nyt meillä on molemmilla omat kodit ja se on mahtavaa! Honey saa keskittyä lapsiinsa täysillä omilla viikoilla ja me saamme aikaa minimen kanssa. Hän tulee meille joka toinen viikko tai minä menen hänelle. Ja tästä päästään nyt siihen mahtavuuteen: nimittäin villa vapaa seksi ja aikuisten kahdenkeskinen aika, ilman lapsia!
Kun asuimme yhdessä ja honeylla oli lapsivapaata ei talo kuitenkaan ollut tyhjä, sillä oma lapseni asuu kanssani, hän näkee isäänsä joskus. Eli kun halusimme peuhata makkarissa oli teini yleensä kotona, joten menimme alakerran saunaan tai työhuoneeseen tai kodinhoitohuoneeseen. Siis oikeasti, miten ihmiset harrastavat seksiä, kun lapset ovat kotona!? Miten tämä toimii ydinperheissä? Mutta nyt voimme mennä honeyn tyhjään asuntoon! Tiedättekö, miten ihanaa se on, kun ollaan yhdessä autossa matkalla, vatsanpohjaa kutkuttaa, kohta se hetki koittaa, kun voi vaan hyökätä toisen kimppuun, riuhtoa vaatteet pois jo eteisessä, suudella kiihkeästi kylppärissä ovi auki suihkun alla, kirmata sieltä makkariin, hypätä sänkyyn toisen päälle ja huutaa ja huohottaa, kun ei tarvitse miettiä kuuleeko joku!? No, ehkä naapurit, mutta mitä sitten. Tämä kahden kodin järjestely paitsi pelasti suhteemme, siinä ettei tarvitse enää riidellä arkisista asioista, niin toi myös se ihanan intohimon ja ensihuuman takaisin. Aiemmin, jos halusimme villiä seksiä, piti mennä hotelliin, eikä sinne nyt joka viikko voi mennä. Mutta nyt voimme suunnitella honeyn lapsivapaat viikot niin, että olemme osan ajasta viikolla hänen kodissaan. Saamme ihan vain kaksin aikaa, aikaa syvällisille keskusteluille, yhdessä tekemiselle, hempeilylle, romantiikalle, ihanalle kiihkeälle seksille jne. Teini on vain tyytyväinen, kun saa kotona ihan omaa aikaa. Itseasiassa hän ehdotti meille, että voisitteko olla säännöllisesti pois täältä, että hän saisi olla itsekseen. Eli tämä palvelee meitä kaikkia.
Rohkenempa väittää, että tämä kahden kodin taktiikka tekisi hyvää monelle ydinperheelle. Tyhjään kotiin voisi vuorotellen mennä nukkumaan ja lataamaan akkuja. Ja vanhemmat voisivat siellä rakastella rauhassa, ilman että tarvitsee miettiä kuuleeko joku tai tuleeko kesken kaiken makkarin ovesta sisään. Ystäväni ymmärsivät täysin, kun kerroin erilleen muutosta. Kun taas joku kysyi heti eroatteko te nyt? Mikä siinä on, että jos muuttaa erilleen se merkitsisi heti eroa? Väitänpä, että moni ydinperhe voisi paremmin kahden kodin taktiikalla. Lapsiarki on helvetin raskasta ja uuvuttaa. Jokainen vanhempi haaveilee omasta ajasta, kokonaisista yöunista ja hiljaisuudesta. Meillä tämä oli jo arkipäivää, mutta miehen lapset ovat pienempiä, joten yhtäkkiä jouduin keskelle ruuhkavuosia uudestaan, jossa yöheräämiset ja jatkuvat meteli kotona olivat arkea. En minä jaksa, enkä pysty enää moiseen. Sama juttu, jos olen ollut siskoni lapsia hoitamassa pidemmän ajan, niin kolmantena päivänä olen jo aivan loppu siihen jatkuvaan riehumiseen, meteliin ja yöheräilyyn ja valmis lähtemään taksilla kotiin!
Oma hyvinvointi on se asia, mikä on ykkösenä, silloin jaksaa olla hyvä kumppani. Olemme nyt useamman kuukauden asuneet omissa kodeissa ja voin sanoa, että olen niin onnellinen ja rakastunut! Olen parempi kumppani, kun saan nukkua yöni rauhassa ja kotona on hiljaista. Tietysti on haikeaa, kun toinen lähtee viikon jälkeen viikoksi pois ja tulee ikävä. Mutta toisaalta se ikävä on hyvä asia. Niille viikoille, kun honey ei ole täällä voin viettää täysillä aika minimen kanssa, sen mitä äidin seura vielä kelpaa. Näen ystäviä, menen iltamenoihin, sen mitä jaksan ja otan ihan vain omaa-aikaa. Ehkä myös näin aikuisiällä kun seurustelee ja on tottunut omaan elämäänsä, sitä haluaa erilaisia asioita suhteelta, kuin nuorempana. Tottakai odotan jo kovasti sitä hetkeä, että voimme muuttaa kaksin yhteiseen kotiin ja olla ihan vain kahdestaan. Siihen menee vielä aikaa jokunen vuosi. Mietin myös, millaista elämäni on, kun minime muuttaa omilleen ja saan asua ihan vain yksin vuosien jälkeen. Se tulee varmasti olemaan outoa ja on ihan oma kriisi sitten! Mietin jo sitä, että voisin vuokrata ydinkeskustasta pienen yksiön, jossa on vain sänky ja kirjoituspöytä. Jääkapissa olisi kalliita mansikoita, briejuustoa ja kuohuviiniä. Mutta siihen on vielä onneksi jokunen vuosi. Napanuora katkeaa tässä hiljalleen, kun minime puhuu jo vaihto-oppilas vuodesta ja armeijasta.
Vietimme viimeksi viikonlopun honeyn asunnossa, tuntui kuin lomalla olisi! Vain me kaksi, rauhalliset aamut, sängyssä loikeillen, ihanaa aamuseksiä, pitkä aamupala, sohvalla kahvit. Käytiin treenaamassa, ulkoilemassa, uimassa, päivällä saunaan, yhdessä suihkuun, lisää seksiä, pizzaa alakerrasta sohvalla syöden ja telkkaria, hempeilyä rauhassa, alasti hillumista, spontaania seksiä kesken kaiken ilman ,että tarvii miettiä kuuleeko joku. Oli kyllä molemmilla niin rentoutunut ja ihana olo tuon viikonlopun jäljillä. Todella palautunut ja hymy herkässä kummallakin. Tätä lisää kiitos! Ajatus siitä ,että voimme mennä tyhjään asuntoon viettämään kaksin aikaa on aivan ihana! Aiemmin yksi kiukun aihe oli, se että sitä kahden keskistä aikaa on niin vähän. Mutta nyt asiat ovat toisin, kiitos kahden kodin taktiikan. Myös lapset ovat tyytyväisiä tähän ratkaisuun.
Neljänkympinkriisi 